Seikkailijaryhmä Kirsikkatomaattien kevään merkkisuorituksiin kuuluu jonkin julkaistavan tekstin kirjoittaminen yhdessä johtajien avustuksella, joten Kirsikkatomaatit kirjoittivat jutun erilaisista leikeistä ja peleistä, jotka ovat tärkeä osa kokouksia ja partioretkiä. Nyt Kirsikkatomaatit esittelevätkin lempparileikkinsä!

Kirsikkatomaattien TOP5 leikit ovat:
1. Hampurilaisleikki
2. Pimeäpiilonen
3. Mafioosa
4. Silmäniskumurhaaja
5. Mäkkärileikki
Hampurilaisleikki
Ryhmän suosikkileikiksi nousi reaktiokykyä vaativa Hampurilaisleikki.
Hampurilaisleikki alkaa siten, että kaikki istuvat piirissä. Kun keskellä oleva huutaa ”HAMPURILAINEN”, piirissä olevat nousevat seisomaan. Sitten jäänyt pyörii ympäri ja piirissä seisovat yrittävät päästä istumaan ilman, että jäänyt näkee heidän istuutuvan. Jos keskellä oleva näkee, kun joku istuutuu, joutuu kiinni jäänyt keskelle.
Kirsikkatomaattien mielestä leikki on paras, koska on samaan aikaan hauska ja jännittävä!
Pimeäpiilonen
Toisen sijan saavutti Pimeäpiilonen, jota ei olla ehditty vielä montaa kertaa kokouksissa leikkiä.
Pimeäpiilosen säännöt ovat samat kuin tavallisessa piilosessa, mutta jäänyt etsii piiloutuneita pimeässä. Jäänyt poistuu huoneesta minuutiksi, jonka aikana pitää etsiä piilo ja valot sammutetaan, kun jäänyt aloittaa etsinnät. Kun jäänyt löytää jonkun, tulee hänen sanoa löytyneen nimi, jotta tiedetään varmasti kuka on jäänyt kiinni. Kun kaikki ovat löytyneet, etsijä vaihtuu.
Pimeäpiilosesta erityisen hauskaa tekee pimeyden luoma tunnelma ja se, että sekä etsijän, että piiloutujan rooli on hauska.
Mafioosa
Kolmannelle sijalle kipuaa Mafioosa, joka on ollut myös Kirsikkatomaattien johtajien suosikkileikkejä heidän ollessa seikkailijoita.
Ennen pelin aloittamista valitaan kaikkitietävä kertoja, joka ohjailee peliä kertomalla tarinaa. Pelaajat istuvat rinkiin silmät kiinni ja kertoja valitsee muiden tietämättä mafioosan, poliisin ja lääkärin koskettamalla näitä. Loput pelaajat ovat kyläläisiä.
Tarina alkaa niin, että kyläläiset menevät nukkumaan. Mafioosa avaa silmät ja herää ja murhaa jonkun osoittamalla tätä niin, että kertoja huomaa. Mafioosan mentyä nukkumaan poliisi herää ja saa epäillä yhtä kyläläistä osoittamalla tätä. Kertoja nyökkää tai pudistaa päätään riippuen osuiko poliisi oikeaan epäilyssään. Poliisi menee nukkumaan ja lääkäri herää ja parantaa jonkun osoittamalla tätä. Lääkäri voi parantaa itsensä kerran pelin aikana. Lääkärin jälkeen koko kylä herää ja kertoja ilmoittaa onko joku murhattu vai onnistuiko lääkäri tehtävässään. Jos joku on murhattu, kyläläiset epäilevät jotakuta osoittamalla tätä. Eniten ääniä saanut/saaneet joutuvat kyläläisten kuulusteluun, jossa heidän on keksittävä vastaukset kyläläisten esittämiin kysymyksiin liittyen edelliseen yöhön. Kun kysymykset on esitetty, kyläläiset äänestävät uskovatko he epäiltyä vai eivät. Jos kylä ei usko, epäilty karkoitetaan ja paljastetaan oliko hän mafioosa. Jos pelistä tippunut ei ollut mafioosa, peli jatkuu samalla tavalla, kunnes mafioosa löydetään tai kunnes mafioosa onnistuu murhaamaan koko kylän.
Mafioosasta loistavan pelin tekee sen jännittävä tarina ja mahdollisuus muokata peliä uniikiksi pelaajien omilla luovilla tarinoilla.
Silmäniskumurhaaja
Kirsikkatomaattien kiinnostus salapoliiseihin ja mysteereihin näkyy myös seuraavassa leikissä, sillä neljännen sijan sai klassinen silmäniskumurhaaja.
Pelaajat asettuvat silmät kiinni rinkiin ja ulkopuolinen henkilö valitsee murhaajan piirtämällä rastin tämän selkään. Kun murhaaja on valittu, kaikki alkavat kävelemään ympäri tilaa ja katsovat toisiaan silmiin. Murhaaja pyrkii murhaamaan pelaajia iskemällä näille silmää. Jos uhri huomaa silmäniskun, hän jatkaa kävelyä kymmenen sekunnin ajan, kunnes kaatuu kuolleena maahan ja poistuu pelistä. Muut pelaajat saavat epäillä murhaajaa, mutta epäilyyn tarvitaan kaksi samaa mieltä olevaa pelaajaa. Jos pelaajat ovat oikeassa, murhaaja tippuu pelistä. Jos pelaajat ovat väärässä, putoavat molemmat pois pelistä ja peli jatkuu, kunnes murhaaja voittaa tai saadaan kiinni.
Mäkkärileikki
Viidennelle sijalle pääsi taukojumpaksi sopiva Mäkkärileikki.
Mäkkärileikissä yksi sanoo vuorotellen sekaisin hampurilainen, ranskalaiset, pirtelö, limu ja tuplahamppari. Jokaiselle herkulle on oma liike, jonka loput pelaajat tekevät mahdollisimman nopeasti. Pelistä voidaan tiputtaa hitaimpia pelaajia, kunnes jäljelle jää voittaja tai pelata niin ettei kukaan putoa pois. Pelin edetessä liikkeitä sanotaan nopeammin, jotta peli vaikeutuisi.
Liikkeet:
Hampurilainen – kaksi pelaajaa menee päällekkäin makaamaan
Ranskalainen – pelaaja seisoo ja nostaa kädet ylös
Pirtelö – pelaaja muodostaa käsivarsillaan ympyrän (”koripallon korin”) eteensä ja pyörii ympäri
Limu – pelaaja muodostaa samanlaisen ympyrän käsivarsillaan kuin pirtelössä, mutta pyörimisen sijaan pysytään paikoillaan ja sihistään kuin limsa.
Tuplahamppari – kolme pelaajaa menee päällekkäin makaamaan.
Kirsikkatomaattien mukaan Mäkkärileikissä parasta on se, että saa kilpailla kavereita vastaan ja pelin vaatima nopeus.
Tässä olivat Kirsikkatomaattien lempparileikit, joita onneksi on taas päästy leikkimään, kun koronarajoitukset ovat hellittäneet. Tomaatit toivovat, että heidän vinkeistään on iloa muille ryhmille ja kuulisivat mielellään myös muiden viestityttöjen suosikkileikkejä!