Viikonloppuna TNV-VT johtajisto kokoontui Haukiksen kämpälle ja ponkaisi käyntiin vuoden 2015 johtajien pikkujouluretkellä. Rennon retkeilyn, parturileikkien ja yhdessäolon lomassa suunniteltiin tulevaa partiovuotta. Kevään aikana on jälleen luvassa monia mahtavia tapahtumia, kuten Hanki -PT-kisat, Kohtaaminen ja muut partioviikon tapahtumat sekä kevätretki ja -juhla. Ahkeran suunnittelun tuloksena tehtiin myös ensimmäiset siirrot kesäleirin suhteen. Alku vaikuttaa niin lupaavalta, että tuskin malttaisi odottaa kesäkuun saapumista!
Vuosi 2015 tuo tullessaan myös uusia haasteita ja muutoksia. Jotta niistä selvitään täytyy ne kohdata ja ottaa vastaan uusina mahdollisuuksina. Tähän vuoden motto kannustaa; kohtaamaan haasteet, ylittämään rajojaan, kokeilemaan uutta, tarttumaan hetkeen, yrittämään, kaatumaan ja nousemaan ylös. Virheitä saa tehdä*.
*kunhan ne korjaa.
Teksti ja kuvat Juuli Rantaniemi